Woikoskella vastuullisuus tarkoittaa käytännön tekoja, pitkäjänteistä kehittämistä ja jatkuvaa kykyä uudistua. Uskomme, että yrityksen tehtävä on kantaa vastuuta paitsi tämän päivän ratkaisuista myös tulevaisuuden mahdollisuuksista – ympäristön, ihmisten ja yhteiskunnan näkökulmasta. Perheyrityksenä meille on tärkeää, mitä jätämme tuleville sukupolville.
Laadukkaasti ja läpinäkyvästi
Toimintaamme ohjaavat kansainväliset laatu-, ympäristö- ja työturvallisuusstandardit, joiden avulla varmistamme korkean laadun ja vastuullisen tekemisen kaikilla osa-alueilla. Lisäksi täytämme elintarvike- ja lääketeollisuuden tarkat toimialavaatimukset. Sertifioinnit eivät ole meille pelkkä muodollisuus – ne ovat käytännön työkaluja jatkuvaan parantamiseen, avoimuuteen ja vastuullisuuden varmentamiseen.
Standardit ja ohjelmat, jotka ohjaavat työtämme
ISO 9001 – Laatujärjestelmä. Kansainvälinen standardi, joka varmistaa johdonmukaisen laadun ja jatkuvan parantamisen kaikessa toiminnassamme.
ISO 14001 – Ympäristöjohtamisen standardi, joka ohjaa meitä vähentämään ympäristövaikutuksia ja kehittämään kestävää toimintaa.
ISO 45001 – Työterveys- ja -turvallisuusstandardi, joka edistää turvallista ja terveellistä työympäristöä.
FSSC 22000, GMP ja GDP – Standardit, jotka varmistavat tuotteidemme turvallisuuden, jäljitettävyyden ja laadun elintarvike- ja lääketeollisuuden käyttötarkoituksissa.
Olemme sitoutuneet kansainväliseen Responsible Care -ohjelmaan.
Olemme mukana Motivan energiatehokkuussopimuksessa.
Ilmasto ja energia
Yksi konkreettisimmista tavoistamme vaikuttaa on vähentää päästöjä ja parantaa energiatehokkuutta. Pyrimme toiminnassamme energian ja raaka-aineiden tehokkaaseen ja säästävään käyttöön.
Konkreettisia esimerkkejä pyrkimyksistämme
Olemme mukana Kemianteollisuuden Motiva energiatehokkuussopimuksessa sekä kansainvälisessä Responsible Care -ohjelmassa, joissa kiertotalouden kiihdyttäminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista.
Uudistimme Voikosken tuotantolaitoksen lämmitysjärjestelmät hyödyntämään prosesseissa syntyvää lauhdelämpöä, jolla saimme merkittävästi pienennettyä hiilidioksidipäästöjä ja energiankulutusta.
Uudistusten myötä Voikosken tuotantolaitoksen CO₂-päästöt vähentyivät yli 200 tonnia vuodessa
Optimoimme tuotantoprosessejamme vähentääksemme jätemääriä ja materiaalihukkaa.
Raaka-aineet ja kiertotalous
Tuotteemme ovat pääosin puhtaita luonnon omia ainesosia, esim. happea ja typpeä, joita jalostamme ja jotka käytön jälkeen palautuvat luontoon sellaisenaan tai jossain muussa muodossa.
Hyödynnämme hiilidioksidin raaka-aineena kemianteollisuuden yritysten sivuvirtoja, jotka muutoin päätyisivät päästöiksi ilmaan. Tämä vähentää hiilidioksidin kokonaispäästöjä ja tukee kiertotaloutta.
Kaasupullomme ovat erinomainen esimerkki kestävästä pakkausratkaisusta. Pullot voivat olla käytössä useiden kymmenien – jopa sadan – vuoden ajan. Kun pakkaukset poistetaan kierrosta, niiden materiaali voidaan kierrättää metallinkeräyksessä.
Ilmakaasun tuotantoprosessissamme ei synny päästöjä ilmaan
Luontoarvojen vaaliminen
Omistamme laajoja metsäalueita, joita hoidamme vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kaikki metsämme ovat PEFC-sertifioituja, ja metsänhoidossamme otetaan huomioon paitsi taloudellinen kestävyys, myös luonnon monimuotoisuus, maisema-arvot ja kulttuuriperintö.
PEFC-sertifioitua metsänhoitoa luonnon monimuotoisuus edellä..
Woikosken code of conduct ja eettiset periaatteet
Woikosken toimintaa ohjaavat Code of Conduct ja eettiset periaatteet. Me Woikoskella uskomme, että jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja turvallisesti. Haluamme varmistaa, että sekä oma henkilöstömme että yhteistyökumppanimme voivat työskennellä ympäristössä, jossa viihtyvyys, tasa-arvo ja arvostus ovat itsestäänselvyyksiä.
Emme hyväksy minkäänlaista häirintää tai epäasiallista kohtelua. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassamme. Meille on tärkeää, ettei ketään syrjitä esimerkiksi rodun, etnisen taustan, ihonvärin, kielen, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin, iän, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, uskonnon tai mielipiteen vuoksi – tai minkään muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Emme hyväksy sukupuoleen perustuvaa tai seksuaalista häirintää missään muodossa, emmekä pakko- tai lapsityövoiman käyttöä.
Yhteistyö, luottamus ja yhdenvertaisuus ovat meille arvoja, joita vaalimme joka päivä – niin työyhteisössä kuin asiakassuhteissa.
Yhteistyökumppaneillemme meillä on käytössä Partner Code of Conduct, joka ohjaa yhteistyökumppaneidemme toimintaa. Lue toimintaperiaatteet alta.
Liiketoimintaperiaatteet Woikoski Oy:n kumppaneiden tulee noudattaa kaikkia soveltuvia lakeja ja määräyksiä kaikilla toiminta-alueillaan. Woikoski Oy:n kumppaneiden tulee noudattaa eettisen liiketoiminnan periaatteita.
Kumppaneiden on toteutettava rahanpesun vastaisia suojatoimenpiteitä ja pidättäydyttävä kaikesta toiminnasta, jota voidaan pitää osana rahanpesuprosessia. Kumppanit sitoutuvat varmistamaan Woikosken tietojen turvallisuuden ja luottamuksellisten tietojen salassa pysymisen sekä käsittelemään henkilötietoja ja muita tietoja asianmukaisesti voimassa olevien lakien ja asetusten sekä Woikosken ohjeiden mukaisesti. Kumppaneiden on annettava riittävää ja oikeaa tietoa toiminnastaan, harjoitettava vastuullista markkinointia ja kilpailtava kaikin puolin reilusti ja eettisesti.
Woikosken brändi Woikoski edellyttää kumppaneiltaan arvojensa ja brändinsä mukaista toimintaa ja käytöstä, joka tukee Woikosken tavoittelemaa imagoa ja asiakaskokemusta. Toiminta ei saa vaarantaa Woikoski brändiä tai mainetta.
Laatu Woikosken toiminta on sertifioitu standardin ISO 9001 mukaisesti. Vastaamme siitä, että tuotteemme ovat niille asetettujen laatuvaatimusten mukaisia ja varmistamme tuotteidemme laadun jatkuvan seurannan ja analysoinnin avulla. Olemme sitoutuneet laatujärjestelmämme jatkuvaan kehittämiseen. Edellytämme standardin ISO 9001 –mukaista toimintaa myös kumppaneiltamme. Varaamme oikeuden suorittaa yhteistyökumppaneillemme toimittaja-auditointeja.
Ihmisoikeudet Woikosken kumppaneiden on omissa toiminnoissaan (ja omassa toimitusketjussa) tuettava ja kunnioitettava kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia, jotka sisältyvät keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin (kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat yleiset periaatteet, sekä mm. International Bill of Human Rights), ja varmistettava, etteivät ne ole osallisina ihmisoikeusloukkauksiin. Kumppaneidemme on tunnistettava toimintansa ihmisoikeusvaikutukset, toteutettava tarvittaessa niitä lieventäviä toimia ja tehtävä korjaavia toimenpiteitä, mikäli ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu.
TYÖELÄMÄN NORMIT
Järjestäytymisvapaus Woikosken kumppaneiden tulee tunnustaa ja kunnioittaa työntekijöidensä järjestäytymisvapautta ja oikeutta valita vapaasti edustajansa. Kumppaneiden tulee myös tunnustaa työntekijöidensä oikeus työehtosopimusneuvotteluihin. Kumppanit eivät saa syrjiä työntekijöiden edustajia tai ammattiliittojen jäseniä eivätkä rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan hoitaa edustustoimintojaan työpaikalla.
Pakkotyö Woikoski Oy:n kumppaneiden ei tule käyttää pakkotyövoimaa ja heidän työntekijöillään tulee olla oikeus irtisanoutua kohtuullisella irtisanomisajalla paikallisten lakien ja sopimusten mukaisesti. Työntekijöillä ei ole velvollisuutta antaa rahaa tai henkilöllisyystodistuksia työnantajan säilytettäväksi.
Palkka ja työajat Woikoski Oy:n kumppaneiden tulee tarjota työntekijöilleen ymmärrettävät, kirjalliset työsopimukset, jotka määrittävät heidän työsuhteensa ehdot. Palkan ja ehtojen on oltava oikeudenmukaisia ja kohtuullisia, ja niiden on oltava vähintään kansallisten lakien tai alan standardien mukaisia, sen mukaan kumpi on korkeampi. Työajan tulee täyttää kansallisen lainsäädännön vaatimukset. Työntekijöillä tulisi olla vähintään yksi vapaapäivä seitsemän päivän jakson aikana.
Lapsityö ja nuoret työntekijät Woikoski Oy:n kumppaneiden ei missään olosuhteissa tule ottaa työntekijöiksi lapsia, jotka ovat alle laillisen vähimmäisiän. Vähimmäisikä on sama kuin oppivelvollisuuden päättymisen raja tai vähintään 15 vuotta. Lapsia ja nuoria, jotka ylittävät vähimmäisiän mutta ovat alle 18-vuotiaita, ei tule käyttää vaarallisessa työssä tai työssä, joka vaarantaa heidän terveytensä, turvallisuutensa tai moraalinsa.
Syrjimättömyys Woikoski Oy:n kumppaneiden tulee kohdella työntekijöitään kunnioittavasti ja arvokkaasti. Kaikenlainen puolueellisuuteen tai ennakkoluuloihin perustuva syrjintä on kielletty, samoin kuin etnisyyteen, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, aviosäätyyn, raskauteen, vanhemmuuteen, uskontoon tai muuhun vastaavaan syyhyn perustuva syrjintä. Väkivallalla uhkaaminen, fyysiset rangaistukset, fyysinen tai sanallinen hyväksikäyttö ja muu laiton häirintä on ehdottomasti kielletty.
Työterveys ja -turvallisuus Woikosken toiminta on sertifioitu ISO 45001 työterveys- ja turvallisuus standardin mukaisesti. Woikoski edellyttää myös kumppaneidensa tarjoavan työntekijöilleen turvalliset ja terveelliset sekä soveltuvien lakien ja määräysten mukaiset työolot. Kumppaneiden on varmistettava, että työntekijöille ja alihankkijoille annetaan asianmukaista työterveys- ja -turvallisuustietoa sekä riittävä koulutus ja suojavarusteet annettujen työtehtävien suorittamiseksi.
Woikosken kumppaneiden tulee sitoutua Woikosken kanssa samoihin turvallisuuden periaatteisiin ja tavoitteisiin. Woikosken tavoitteena on nolla tapaturmaa ja nolla onnettomuutta. Woikosken kumppaneiden tulee sitoutua näihin tavoitteisiin edistämällä omalta osaltaan työturvallisuutta kaikissa Woikosken työkohteissa sekä velvoittaa kumppaneitaan raportoimaan havaitsemistaan vaaratilanteista, puutteista ja mahdollisista parannusehdotuksista. Kumppaneiden tulee sitoutua noudattamaan Woikosken työlupakäytäntöä.
Alkoholin ja huumeiden käytön ehkäiseminen työpaikalla Woikoski on päihteetön työpaikka. Woikoski Oy:n kumppanit eivät saa työskennellä Woikosken toimipaikoissa alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Kumppaneiden on toteutettava toimenpiteitä alkoholin ja huumeiden väärinkäytön ennaltaehkäisemiseksi.
Woikoski varaa oikeuden suorittaa pistokokeiden omaista valvontaa puhallutuksilla omissa kohteissaan.
YMPÄRISTÖ Woikoskella on sertifioitu ISO 14001 ympäristöjärjestelmä. Woikosken kumppaneiden on sitouduttava Woikosken kanssa samoihin ympäristöjärjestelmän näkökohtiin. Kumppaneiden tulee tunnistaa toimintansa ympäristövaikutukset ja toteuttaa tarvittaessa lieventäviä toimenpiteitä. Kumppaneiden odotetaan pyrkivän jatkuvasti tehostamaan energian ja veden käyttöä, jätteiden syntymistä sekä päästöjä ilmaan, veteen ja maaperään. Kumppaneiden odotetaan lieventävän toiminnassaan luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia vaikutuksia. Kumppaneiden tulee ottaa huomioon toimintansa ilmastovaikutukset ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä aina kun se on mahdollista. Kumppaneiden odotetaan edistävän kiertotaloutta ja kiinnittävän huomiota materiaalien tehokkaaseen käyttöön. Kumppaneiden tulee vähintään noudattaa kaikkia soveltuvia ympäristölakeja ja -määräyksiä.
Woikoski velvoittaa kumppaneita raportoimaan havaitsemistaan ympäristöriskeistä. Otamme mielellämme vastaan myös parannusehdotuksia käytäntöjen kehittämiseen ja ympäristönäkökohtien huomioimiseen.
Työntekijöiden hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen
Woikoskella henkilöstö on toimintamme sydän. Haluamme huolehtia työntekijöidemme hyvinvoinnista, tarjota turvallisen ja tasa-arvoisen työympäristön sekä mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa ammatillisesti.
Arvostamme jokaisen työtä ja panostamme koulutukseen, osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointiin. Meille on tärkeää, että työyhteisö toimii avoimesti ja vuorovaikutteisesti. Panostamme myös esihenkilöiden koulutukseen voidaksemme varmistaa ja turvata tasalaatuisen esihenkilötyön.
Yhteiskunnallinen ja kansainvälinen vaikuttaminen
Woikoski osallistuu aktiivisesti toimialansa kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen vuoropuheluun. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja olemme mukana useissa kansallisissa ja kansainvälisissä järjestöissä, jotka edistävät turvallisuutta, huoltovarmuutta ja vastuullisuutta.
Kemianpooli – kehittää kemian alan huoltovarmuutta ja varautumista poikkeustilanteisiin
Kemianteollisuus ry:n kaasujaosto – keskittyy kaasualan turvallisuuden kehittämiseen
Responsible Care -ohjelma – kansainvälinen kestävän kehityksen ohjelma kemianteollisuudelle
EIGA (European Industrial Gases Association) – kehittää kaasualan turvallisuutta ja vastuullisuutta Euroopassa
IOMA (International Oxygen Manufacturers Association) – edistää kaasualan kehitystä ja yhteistyötä maailmanlaajuisesti
Tietosuoja ja GDPR
Woikoski noudattaa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) ja kunnioittaa sidosryhmiensä yksityisyyttä kaikessa toiminnassaan. Suojaamme huolellisesti asiakas-, henkilöstö- ja kumppanitiedot ja käsittelemme henkilötietoja lainmukaisesti, turvallisesti ja läpinäkyvästi.
Toimintaamme auditoidaan säännöllisesti viranomaistahojen toimesta, ja noudatamme hyvää hallintotapaa sekä kirjanpitokäytäntöjä. Varmistamme, että tietojärjestelmämme tukevat turvallista ja vastuullista liiketoimintaa.